maanantai 25. helmikuuta 2013

Miten tähän tultiin?

Aloitimme oman asunnon etsimistä Jonin kanssa noin pari vuotta sitten. Emme ole kumpikaan erityisen kovapalkkaisessa työssä, joten budjettikin on suhteellisen alhainen. Vaihtoehtoinamme pidimme joko rivi-, pari- tai vanhaa omakotitaloa. Remonttia emme pelänneet missään vaiheessa ja rohkeasti kävimme läpi hyvinkin hurjassa kunnossa olevia vaihtoehtoja. Mikään ei kuitenkaan tuntunut olevan ihan se meidän koti. Etsimme ajoittain aktiivisemmin ja ajoittain annoimme asian olla, kunnes viime keväänä voimistui se tunne, että pitäisi saada oma koti. Kävimme katsomassa montaa erilaista vaihtoehtoa ja edelleenkin kaikissa häiritsi liikaa jokin asia. Sitten nousikin puheeksi rakentaminen. Aluksi varsinkin allekirjoittanut oli hieman enemmän vastaan kuin puolesta tonttimaan korkean hinnan vuoksi, mutta kun Porvoon kaupungin tontteja tuli myyntiin kohtuullisella hinnalla keväällä 2012, se tuntuikin ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Saisimme juuri meille tehdyn kodin, juuri meidän tarpeisiimme.

Katselimme tontteja muutamalta alueelta ja tarkastelimme rakennustapaohjeita, maatutkimustuloksia ja kaikkea muuta mitä kaupunki oli laittanut tiedoksi, kävimme pankin kanssa keskustelemassa lainasta, laskimme budjettia kunnes lopulta uskalsimme hakea muutamaa tonttia. Meni noin viikko ja saimme sähköpostia jossa onniteltiin tontin saamisesta. Se tuntui uskomattomalta, olimme saaneet sen tontin joka kiinnosti kaikkein eniten! 843 neliötä rinnemaata möyrittävänä!

Tontti oli tiedossa ja seuraava askel olisi sopivan talon löytäminen sille. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tonttimme on rinnetontti, jossa etupiha on alapuolella ja talopakettifirmat tuntuivat tarjoavan lähinnä päinvastaista ratkaisua tai sitten saunatilat oli sijoitettu alakertaan. Kesä vierähti eikä vieläkään tuntunut löytyvän juuri meille sopivaa ratkaisua, kävimme jopa asuntomessuilla kyselemässä ja ihmettelemässä tuloksetta. Mietimme jo arkkitehdin palkkaamista, koska ajatuksemme talosta olivat selkeät, jonkun vain piti piirtää ne meille. Jostain syystä klikkailin itseni n. sadannen kerran Mittava Kodin sivuille ja selasin sivusilmällä heinäkuun (?) talomallia ja se oli muutamaa viilausta vaille juuri oikeanlainen. Innostuimme siitä niin, että laitoimme samantien tarjouspyyntöä sisään omien luonnostelmiemme kera. Vierähti pari viikkoa ja saimme sähköpostia, jossa oli tarjous ja pohjapiirrustukset: siinä se oli, meidän koti.

1. luonnos yläkerrasta
1. luonnos alakerrasta

Tarkkasilmäiset voivat huomata, että kuvista puuttuu jotain. Jätetään kuitenkin jotain vielä jemmaan valmiita kuvia varten!

Maria

9 kommenttia:

  1. Aevan loistavaa :)! Älkääkä peljätkö pyytää apuja täältäkin jos tarve vaatii, meikä on erittäin kokenut multakasojen tasoittaja :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha, mulla on tää tässä nyt kirjallisena niin voin vedota kun apua tarvitaan! :D

      Poista
  2. Varastointitilaa ainakin näyttäisi olevan hurjasti. :o Hyvä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, alakerta muuttuu vielä paljon! Saatte nähdä sitten mikä on mahtavaakin mahtavampi lopputulos kunhan se meillekkin lopullisesti selviää! :)

      Poista
  3. Hei!

    Mielenkiinnolla seuraan projektinne etenemistä! Itse aloitamme ensi kesänä toisen(!) taloprojektin ja siitä kirjoittelen blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko niin mukava rakentaa vai onko aika kullannut muistot kun uskallatte jo toiseen lähteä? :) Mä oon tässä vaiheessa vakuuttunut että tää jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi rakennusprojektiksi! Tsemppiä teillekkin. :)

      Poista
  4. Aika lienee kullannut muistot, koska tätä nykyistä rakentaessa olin aivan varma, että enää ikinä ei rakenneta! Tärkein tekijä kuitenkin oli uuden tontin sijainti. Saatiin se paikasta, jonne olisi tämä nykyinenkin jo aikoinaan haluttu rakentaa, mutta se ei silloin ollut mahdollista. Kotikuntaan siis palataan pienen mutkan kautta.

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Eksyin jostain blogiinne! Teillä näköjään kaikki vielä aluillaan, kovasti tsemppiä ja jaksamista. Halusin vain kertoa, että meillekin tuli/ tulee Mittava Kodilta talo. Pohja ei tosin ole heiltä vaan kaverin piirtämä. Toimitus ja pystytys oli vesikattovalmiiksi. Kaikki on mennyt heidän kanssaan oikein hienosti!Onnea matkaan siis vielä ja pitkää pinnaa!8)

    VastaaPoista
  6. Hei ja kiitos kannustuksista, niitä tarvitaan aivan varmasti jatkossakin :) Täytyy tutustua teidän blogiin hieman paremmalla ajalla. Huomaa hyvin että Mittava Koti on suhteellisen pieni tekijä kun ei aivan hirveästi blogaajien parissa ole näkynyt.

    Tässä ei ole vielä käytännössä paperia pidemmällä mikään. Suunnitelmat tuli omista vedoksista pohjautuen yläkerran osalta tosiaan mittavan yhteen kuukauden talomalliin. Vielä emme ole julkaisseet aivan kaikkea kuviin liittyen, joten eiköhän ne loputkin julkaista tässä matkan varrella.

    VastaaPoista