keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

17%

Talo nousee kyllä! Tulevan talon tuleva emäntä on ollut estynyt menemään tontille joten kirjoittaminen työmaan edistymisestä on hieman pintapuolista ja varmasti virheitä täynnä ja isännällä on iltaisin kotiin saapumisen jälkeen hieman parempaakin tekemistä kuin kirjoitella intternettiin joten tällä mennään, pahoittelen! Teksti on myös melko pitkä kuvineen päivineen, joten toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti.

Tilanne on siis nyt se, että ensimmäinen seinävalu on tehty, joten työmaalla on jo jotain talon tynkää. Mahtavaa! Vastaava mestari teki pankkia varten myös ensimmäisen valmiusastetodistuksen ja saatiin paperiin huimat 17%!

Harkkohommien aloittaminen oli hieman haastavaa, tuli tehtyä suurinpiirtein kaikki ensikertalaisen virheet anturan teossa, joten niitä sitten korjailtiin. Mm. harkkojen nostamisessa talon sisäpuolelle hosuttiin ja sen vuoksi oli korjaaminen hieman haastavampaa. Harkot olivat tiellä kun olisi pitänyt ottaa ristimittoja ja jouduimme purkamaan harkkokasoja ja siirtelemään kiviä sinne tänne. Anturavalusta tuli myös hieman vino vaikka yritimme sen mitata laserilla että kaikki täsmää, mutta sen siitä saa kun tekee itse ja säästää. Sen korjaaminen vei myös muutaman työpäivän. Opimme, että jokaisen työvaiheen ajoitus pitää miettiä kolmesti. Ja se tarkoittaa ihan jokaista. Ja kun tekee tärkeitä vaiheita olisi hyvä olla joku osaava siinä mukana. Ensimmäinen seinävalukaan ei mennyt ihan putkeen, talon takaosaan meni liikaa betonia ja nyt sinne pitää porailla hieman enemmän rautaa sekaan että se kestää maan- ja talon paineen. Mutta tekevälle sattuu ja kaikesta oppii. Ei varmasti olla maailman ensimmäisiä ihmisiä jotka oppivat nämä asiat kantapään kautta ja korjailevat virheet myöhemmin. Eipähän makseta turhasta vastaavalle mestarille, hah.

Ajoituksista puheenollen, tämän kaiken sähläämisen ja säätämisen myötä, olemme päättäneet lykätä kaiken toimituksia huolella. Tällä hetkellä aikataulutus on siis se, että yläkertaa päästäisiin tekemään elokuun lopussa, mikä on vielä siedettävissä. Sen jälkeen alkaa jo tulla hieman kiire, koska syksy ja sateet puskevat niskaan ja omaa taloa rakentaessa mielummin rakentaisi kuivan talon... Mutta kunhan saadaan pysymään vedet siellä missä pitää, höllääntyy aikataulu huomattavasti. Täytyy vain toivoa, ettei tule isompia yllätyksiä.

Kivien nostoa
Anturan virheet korjattiin
puupalikoilla ja sementillä.
Ensimmäinen harkkokierros


Kellari lattian korkeudessa.

Autotallin ja talon välinen seinä.

Autotallia.

Isäntä kasteli ensimmäistä seinävalua.

Vain yksi kivi halkesi!
Sitten "naisten maailmaan": allekirjoittanut on muita rakennusblogeja lukiessaan tullut yhden asian suhteen katumapäälle, nimittäin väliovien. Alunperin oli suunnitelmat selkeän sileistä ja moderneista laakaovista ja ne valittiinkin talopakettiin. Nyt, kun olen lueskellut muiden valintoja niistä, alkoi oma valinta mietityttämään. Mittava Kodin paketteihin kuuluu Jeld-Wenin ovet ja selailin vaihtoehtoja ja kyllähän sieltä löytyikin parempi vaihtoehto, nimittäin Easy Effect Aava. Pikaisen tiedustelun jälkeen ovien vaihtaminen laihduttaisi lompakkoa muutaman satasen verran ja päätin, että se on ainakin 15 vuoden mielenterveyden hinta, joten tein päätöksen ja valitsin meille uudet ovet. Ja kyllä vaan tulikin rauhallinen olo. Toivottavasti homma toimii myös oikeassa elämässä eikä vain mielessä!

Valinta on tehty,

Ja lopuksi pieni kevennys. Tontilta ei kaivettu kaikkea maata pois talon paikkaa kaivaessa, joten takapihalle jäi vielä vanhaa metsää ja siellä kasvaa hurjasti mustikoita! Raaskiiko noita edes ottaa pois...

Takapihan satoa.



Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti