lauantai 2. marraskuuta 2013

Ikkunaa ja sulkua

Ikkunat on äherretty yläkerrassa paikalleen jo tovi sitten lukuunottamatta paloikkunaa painonsa takia. Paloikkunat olisi tarkoitus laittaa vielä tämän viikonlopun aikana paikalleen hyödyntäen saksipumppukärryjä. Niillä saa nostettua n. 80cm korkeuteen joten ei tarvitse alkaa liiemmin pullistelemaan ikkunan asennuksen kanssa.

Katon umpeen laittoakin on keritty muutamana iltana harjoittelemaan ja hyvin se on alkanut jo sujumaan. Höyrynsulkua on aika tarkalleen puoliväliin asti laitettuna ja rimotus hieman vajaa tästä. Osa katon villoista on myös paikallansa (kiinteä 100mm kattoon). Kuvista saattaa huomata että seinien runkovilloitus on myös lähes kokonaan tehtynä. Muutamia pieniä aukkoja on vielä laittamatta.


Paloikkuna näkyy telineiden takana joka on vielä asentamatta

Koolausta höyrysulun päällä

Ja vielä kuva olkkarin suuntaan.

Hommattiin hieman lisää valoja (3kpl) raksalle kun tuo hämärä ja pimeys alkaa valloittamaan hyvinkin nopeasti jo iltapäivällä. Bilteman 2x54W T5 loisteputkivalaisin; edullinen ja reilusti valoa tuottava. Siirtyvät talliin myöhemmin.





Joni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti