sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Takka (melkein) valmis!

Edistystä on jälleen tapahtunut. Joni oli kuluneen viikon lomalla ja käyttikin sen tehokkaasti raksalla. Takkamuurarikin ahkeroi takkamme lähes valmiiksi. Jätettiin viimeinen pinnoitus tarkoituksella hieman myöhemmälle ajankohdalle, me emme kuitenkaan ole niitä kaikkein siisteimpiä rakentajia ja kun sitä maalia roiskahtaa niin ei tarvitse korjailla takan pinnoitusta. Lopullinen pinta tehdään siis myöhemmin keväällä, ja siitä tulee vaalenharmaa rappaus.

Joni keskittyi seinien muuraukseen, valamiseen ja teki myös hieman putkitöitä. Kuvamateriaalia löytyy osasta toimintoja.


Siinä se nyt on!
Leivinuunin luukku keittiön puolella.
Luukun ympärillä musta mosaiikkilaatoitus.
Leivinuuni. Kyllä siellä jotain paistuu!
Siihen tulee sitten joskus keittiön kaapistoja.
Putken kohdalle tulee liesi.
Seinää, seinää...
HärmäAir toimitti horminkin.
Viemäriä.
Ensimmäiset vedot menee niin siististi.
Katsotaan miltä näyttää kun putkia tulee hieman lisää.

Tietenkään ei tullu otettua kuvaa siitä, miten takka rajaa kivasti keittiön ja olohuoneen ja peittää sotkut siten, ettei niitä näe heti kun kävelee portaat ylös. Hehee, meillä ei olla kaikkein innokkaimpia siivoojia, ainakaan tällä hetkellä! Takkaluukkukin ohjautuu mukavasti olohuoneen suuntaan ja siinä voi sitten joskus tunnelmoida tulen räiskyessä. Takan viereen oikealle puolelle muurataan jossain vaiheessa muutama lokero puille. Myös sen suunnittelu on vielä hieman vaiheessa, niinkuin monen muunkin asian.

Alakerrassa on tehty muutakin kuin putkitöitä, Joni on valanut kylppärin seinien aukkoja umpeen ja osassa seiniä on jo saavutettu täyskorkeus. Tästäkin kuvia ehkä sitten myöhemmin.

Reilun viikon päästä piipahdetaankin sitten tuolla etelänaapurissa noutamassa rakennustarvikkeita, siitä varmasti kirjoitellaan kun reissu on tehty!

Maria

2 kommenttia:

  1. Näyttääpäs takka isolta ja hienolta! Ihanaa kun on leivinuuni. mekin haaveiltiin sellaisesta, mutta karsiutui lopulta pois kun piti budjettia kiristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se juuri on, iso ja hieno! Kiitos vain. :) Monesta asiasta olen suostunut budjetin pitämiseksi tinkimään, mutta leivinuunista en halunnu luopua. :)

      Poista