Tällä viikolla emäntä on ahkeroinut seinien kittailun parissa, tuloksena on lähes kaikki saumat ja ruuvinreiät kitattuna! Joni puolestaan keskittyi saunan ja kylpyhuoneen seinien muuraamiseen, nyt nekin ovat ilmanvaihdon putkiston asennuksia vaille valmiina.
|
Vaatehuoneen seinää kitattuna. |
|
Makuuhuonekkin sai omansa. EI30 vaatimukset täytetty tuplalevyillä. |
|
Olohuone. Vähän jännittää onnistuiko kittaukset hyvin! |
|
Keittiö. |
|
Saunan puoliseinä. Tuohon tulee lasia ylös ja voi sitten ihailla talvista tähtitaivasta suihkun pikkuikkunasta (hah). |
|
Suihkukulmaukset muurattuna. Kulmat pitää vielä täyttää. |
|
Kylpyhuoneen oven ylitys. |
|
Alkuviikosta purettiin myös porrasaukon muotit, hyvä tuli! |
Näin ensikertalaisena jännittää jonkun verran tuo saumojen kittaamisen tulos. Valitsin saumanauhaksi paperinauhan, lukemieni juttujen perusteella ymmärsin sen olevan hieman kestävämpää jos ja kun seinät hieman elävät. Halkeamat pysyvät paperin alla nätisti piilossa. Myös hiomistyön pitäisi olla miellyttävämpää paperinauhalla kuin lasikuitunauhalla. Itse kittaustyö sujui melko jouhevasti sen jälkeen, kun olin sisäistänyt tekniikan, mutta kyllä se tulos silti jännittää! Tosin, nyt oli kyseessä vasta ensimmäinen kerros, ensi viikolla teen ensimmäiset hiomistyöt ja kittailen toisen kierroksen. Sen jälkeen vedetään ensimmäiset satsit pohjamaalia jotta nähdään, mikä on tilanne. Nurkkiin en vielä tohtinut koskea, pitänee katsoa muutamat opetusvideot netistä jotta uskaltaa niiden kimppuun käydä!
Maria
Kahden eri materiaalin kohtauspaikat ovat haastavia, esim. kiven vaihtuessa puuhun. Ne tulee rakoilemaan ammattimiehenkin toimesta jossain vaiheessa, valitettava fakta :( Meillä on yksi tämmöinen kohta koko talossa ja se osui ruokailutilan seinälle näkyvään paikkaan, ei mahda mitään.
VastaaPoistaKulmiin suosittelen oikeita "rautaa" sisältäviä kulmalistoja. Maksaa ehkä vähän enemmän mutta pitää kulman kulmikkaana! Nurkkiin on oma telansa, kannattaa hankkia!
Tsemppiä projektiin!
Meillä ne kohdat on onneksi sellaisia mihin tulee joko panelointi tai sitten jäävät keittiön kaapistojen taakse piiloon. Onneksi!
PoistaKulmiin tulee kyllä jokin listaratkaisu, mutta onneksi ulkokulmia ei tule kuin muutama! :) Nurkkiin mietittiin josko vetäisi vain reteesti akryylia tms.
Kiitos tsempistä! Kyllä se tästä. :)