Pitkästä aikaa vähän reportaasia raksan etenemisestä! Jonin veli on
ollut meillä apuna, joten työnteon tahti on ollut hieman rivakampi kuin
yhdessä tehdessä. Näin ensikertalaisilta menee puolet ajasta ihmettelyyn
ja suunnitteluun, sekä työnteko on myös hitaampaa kun ei oikein vielä
tiedä mitä tekee. Tuleva lankoni on kuitenkin kokenut, onneksi, joten
tahti on rivakoitunut huomattavasti. Tuskin voimme tarpeeksi kiittää.
Sitten
aiheeseen: yläkerrassa on siis pystytelty ja levytetty väliseiniä.
Ulkoseinien kittaukset ovat korjauksien jälkeen miltei mallikelpoisia,
hieman on joissain kohdissa vielä epätasaisuuksia, mutta ne saa
korjattua helposti kun on sen aika. Ulkoseinät on myös pohjamaalattu,
jännästi muuttui ilme sen myötä raksasta kodinoloiseksi. Jonain
päivänä... Alakerrassa näky on hieman lohduttomampi, betoniharkkopinta
huokuu raksaa ja siellä on (hallittu) kaaos. Sen raivaaminen onkin
viikonlopun to do -listalla. Tilaa pitää raivata myös maanantaina
saapuvalle keittiölle, sen toimitusta ei voinut enää lykätä kun niin
myöhään havahduimme sen tuloon. Tällä kertaa on kuitenkin onni, että se
tulee täysin palasina, joten säilöminen on hieman helpompaa. Ja onneksi
emme ole myöskään tilanneet vielä mitään tasoja! Koneiden toimitusta
sentään saatiin lykättyä heinäkuun puolelle. Saimme tällä viikolla myös vesimittarin taloon.
Tilanne
on yläkerran osalta nyt sellainen, että levytyksiä ja runkojen tekoa ei
kannata jatkaa ennenkuin ilmanvaihto ja sähköputkitukset ja -rasiat on
asennettu. Suorat iv-putket ovat jo odottamassa raksalla asentamista ja
eilen iv-vastaava kävi paikan päällä katsomassa räätälöityjen
putkien tarpeen. Tästä en kuitenkaan kirjoita enempää, ettei menisi ihan
löperöksi...
Kuvia! (Ilman niitä mitään ei ole olemassa tai tapahtunut.)
|
Joni on täytellyt kulmia. |
|
Ensimmäinen läpivienti! |
|
Vesivaraajakin sujahti paikoilleen kuin
se olisi suunniteltu sinne. |
|
Valkoista pintaa. |
|
Väliseinien rungot kasattiin lattialla ja nostettiin
kerralla pystyyn ja paikoilleen. |
|
Liimalla ne pysyy! |
|
Näkymät pieneen ja isoon vaatehuoneeseen
makuuhuoneen puolelta. |
|
Näkymä makuuhuoneeseen khh:n
ovelta. |
|
Olohuoneesta. Työmaalta näyttää... |
|
Pikkuvessa. |
Tänään on lepäilypäivä, helle aiheuttaa taantumaa työmotivaatiossa.
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti