sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ikkunoiden viimeistelyjä

Tällä viikolla puuhasteltiin hyvällä säällä ikkunoiden parissa ja sateella sisätiloissa ilmanvaihdon parissa. Kuvia on kuitenkin vain ikkunoista, koska ne kiertoilmakanavat on jo ainakin minun mielestäni nähty. Hah.

Ikkunapeltien väriksi valikoitu tummanruskea (RR32), joka on sama kuin ulko-oven väri. En halunnut valkoisia peltejä, koska alunperin pielilautojen piti olla ruskeita. Tilattiin ruskeat pellit, maalattiin taloa ja kun pellit saapuivat, huomattiin että pellit olivat huomattavasti tummemmat kuin talomme korostusväri. Hetken pohdinnan jälkeen päätettiin maalata pielilaudat sittenkin samalla värillä kuin muu talo ja ottaa riski, näyttäisikö talo hieman hölmöltä tummien peltien ja valkoisten pielien ja karmien kanssa. Mielestäni lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä, ja sehän riittää! Jo pelkästään pellit antoivat uutta ilmettä talolle, mutta pielilaudoituksen ja naulankantojen maalaamisen jälkeen kaikki näytti hyvältä.

Peltien asentaminen ei sitten mennyt ihan niinkuin piti, kun itse mittaa niin saa juuri sen mittaiset pellit kuin on mitannut, tällä kertaa muutaman millin liian leveät. Puurungossa se tarkoitti pientä taltan kanssa työskentelyä, kiviseinissä vaadittiin jo hieman iskuporakonetta. Saatiin ne kuitenkin paikoilleen suhteellisen vähällä lisätyöllä. Hyvä niin.


Pielilautojen maalausteline.
Onnea on iso, katettu terassi
jo rakennusvaiheessa. Ei haittaa
vaikka vähän ripsauttelee.

Keittiön ikkuna. Samanlainen
fiilis taitaa tulla kun sisällä saadaan
listat paikoilleen (sitten joskus).

Alakerran toisen makuuhuoneen ikkuna.

Takapihan ikkunat.

Edestä kokonaan valmiiksi saatiin kolme ikkunaa,
yksi jäi kesken kun rimat eivät olleet vielä kuivuneet
ja kaksi muuta jäävät odottamaan
seuraavaa nostimen vuokrauskertaa, jolloin myös
asennetaan rännit eteen.

Samalla meiningillä jatketaan, sään salliessa ollaan ulkona ja huonommalla säällä jatketaan sisällä. Säätiedotuksen perusteella maanantai taitaa mennä sisätöiden parissa. Onneksi on pellit ikkunoissa!

Maria

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vähän kaikkea

Otsikon mukaisesti raksalla on jälleen onnistuttu sohlaamaan vähän kaikkea samaan aikaan, eikä se tunnetusti ole erityisen tehokasta työskentelyä. Siksi on ollut myös hiljaisen puoleista täällä, ei ole oikein mitään suurta saatu aikaiseksi, vaikkakin vähän kaikkea on tehty. Hommien määrä tuntuu myös musertavan suurelta kun yrittää tehdä kaikkea samaan aikaan. Pitäisi vain malttaa keskittyä yhteen hommaan kerrallaan ja tehdä se mahdollisuuksien mukaan kokonaan pois alta ja sitten siirtyä seuraavaan...

Mitä ollaan sitten tehty? Ulkomaalaus on ainakin suoritettu n. 95%:sti jo paikoilleen lyödyistä pinnoista, puutteina pääsisäänkäynnin tolppien sisäpuolet ja palkin sisäpuoli, terassin sisäkatto sekä muutama verhouslauta takapihan puolella jotka ovat lautakasan takana piilossa.
Myös ensimmäinen alaslasku sekä sisäkaton panelointi on tehty, yläkerran makuuhuoneeseen. Tämä tehtiin siksi nyt, koska Jonin työnantaja Ensto tarvitsi kuvaustilan erään tuotteen asennusvideon kuvaamista varten. Pystyimme tarjoamaan heille aidon raksatunnelman ja samalla saimme vähän vauhtia omaan työskentelyymme kun tuli jokin "deadline" tietoon.
Kiertoilmakanavia on nosteltu myös paikoilleen ja eristelty ja ulkona on jälleen käyny kaivinkone pyörimässä tekemässä pohjat etupihan tukimuureille. Tätä päätöstä ottaa se tähän väliin vähän kiroan, koska nyt etupiha on kaivettu auki eikä sitä voi oikein käyttää ennenkuin muurit on tehty ja täytöt voidaan taas tehdä. Toisaalta on myös hyvä että senkin saa pois alta, mutta olisihan tuo joutanut odottamaan vaikka syyskuun puolelle ja olisi voinut keskittyä sisähommiin, koska ilman niitä ei voi muuttaa. Vaan ken leikkiin ryhtyy...

Pihoista myös sen verran, että allekirjoittanut ilmoittautui Porvoon kansalaisopiston järjestämälle pihansuunnittelukurssille! Pihasuunnitelmat kun tuntuvat maksavan satoja, ellei tuhansia euroja (varsinkin rinnetontille), tämä 39 euroa kustantava kurssi on kuin lottovoitto. Kurssilla siis nimenomaan tehdään omaan pihaan oma suunnitelma ja se onkin tarkoitettu omakotirakentajille. Jonkun verran olen kyllä pyöritellyt päässäni jo ideoita ja suunnitellut, mutta mitään ei ole vielä paperilla ja kyllä nuo rinneosuudet pihassa sen verran tuottavat päänvaivaa että niissä kyllä apua tarvitaan. Kurssi alkaa syyskuussa joten siitä lisää sitten kun on enemmän kerrottavaa.


Talo maalissaan edestäpäin. Raidoista ollaan tietoisia, ne
jäävät näkyviin kunnes joskus on aikaa ja energiaa sutia
toinen maalikerros. Varmaan joskus vuonna 2016.

Talon toinen pääty.
Takapihan seinä ilta-auringossa.
Terassin pääty.
Makuuhuoneen alaslasku tehtynä. Huonekorkeudeksi
jää alaslasketuissa tiloissa 2,5m.
Kotelo verhokiskolle. Kotelo on 14 cm
syvä, 8 cm korkea ja 195 cm pitkä.
Ikkunan leveys on 130 cm, joten
verhot saa hyvin vedettyä sivuun.
Valmis panelointi. Makuuhuoneisiin
valittiin Cellon Classic 9 -paneeli leveydessä 202 mm.
Kiertoilmakanavistoa. Tuohon väliin
tehtiin suunnikkaan muotoinen kanavan pala,
on vielä asentamatta.
Keittiön kiertoilmaa.

Tuolta alhaalta ne nousevat.
Vaatehuoneen kokokin alkaa hahmottua
kun kanavat muodostavat
"seinän".

Kanavat teknisen tilan puolella. Noiden nostelu paikoilleen olikin
rattoisaa. Eivät paina paljon, mutta tuollainen T:n mallinen
iso kanava oli silti hieman hankala puntattava kun se piti saada juuri
oikean kokoiseksi mitoitettuun aukkoon osumaan, mutta kyllä me
sekin hoidettiin telineen avulla kaksistaan!

Puiston puoleinen tukimuuri nousee tähän.
Hieman jäi muottimäärä vajaaksi,
jos siellä jollain lukijalla itäisellä Uudellamaalla
on ylimääräisiä
muottimetrejä niin hihkaise!
Tähän tulee toinen, paljon matalempi muuri.
Näin saadaan etupihan ajoluiskakin rajattua
pengerryksen avulla fiksusti.

Nyt tosiaan keskitytään hetki ulkohommiin, hyväksytään ajatus että muutto siirtyy jonnekkin hamaan tulevaisuuteen ja tehdään yksi työvaihe kerrallaan alta pois. Tämä ei kyllä lopu ikinä!

Maria