sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Case eteinen

Kun kesällä rakentelimme väliseinärunkoja alakertaan, pohdiskelimme tuulikaapin poisjättämistä, ja teimmekin päätöksen jättää se pois, jäin kuitenkin hieman jännittämään asiaa, että onko se hyvä päätös vai ei. Sain jo aiemmin tällä viikolla vahvan tunteen oikeasta päätöksestä, mutta tänään se iski vieläkin voimakkaammin kun raksalle mennessä vastassa oli iso, valoisa eteinen kun Jonin isä oli ahkeroinut maalauksen parissa. Ihastuksen tunne oli valtaisa ja jäin oven suuhun hetkeksi ihailemaan näkymää. Ymmärsin toki myös ottaa teille muutaman kuvan eteisestä, toki fiilis on aina aidompi paikan päällä. Maalailut alkavat myös olla pikkuhiljaa loppusuoralla, joten pian päästään paneloimaan kattoja!

Näkymä sisääntullessa. Tuonne vastapäätä
tulee joskus peiliovikaapit jolloin oven
ikkunoista paistava valo leviää peilien kautta
koko eteiseen!

Kaiteet maalattuna. Nyt tykkään näistä.

Ulko-oven suuntaan. Joni tasoitteli märkätilatasoitteella
oven ympäristön, se maalataan niiltä osin minne ei
tule laatoitusta, eli lähinnä oven yläpuoli.

Kaidetta ja valokatkaisijoiden rasiat paikoillaan.

Led-paneelien johtovetoja.

Muita tämän viikon saavutuksia ovat yläkerran led-paneelien johdotukset. Jokaisessa paneelissa on oma muuntaja joka luonnollisesti lämpenee käytettäessä ja allekirjoittanutta huoletti hieman varsinkin tiiviin olohuoneen katon sisässä porottavat muuntajat, joten sijoitettiin 40 euroa mielenrauhaan ja Joni tilasi Saksasta kaiutinkaapelia jolla saadaan vedettyä kaikki muuntajat kodinhoitohuoneen alaslaskuun ja huoltoluukun taakse. Jos ja kun niitä pitää vaihdella, on huoltaminen myös hieman helpompaa kun ne ovat kaikki helposti saavutettavissa samasta paikasta.

Maria

4 kommenttia:

  1. Tuleeko teillä kattopaneeleihin lakkaa? Ei se lakka sitten sotke juuri maalattuja seiniä?

    Nykyisten lauhojen talvien aikana rakentaminen taitaa tosiaan mennä entistä enempi siihen suuntaan, että eteisen tuulikaappeja ei enää tehdä/rakenneta. Ei tullut meillekään, ja kun kysyin meidän arkkitehdiltä, että eikös se olisi kuitenkin hyvä olla, niin kuulemma ei tarvitse. Uudet ulko-ovet ovat nykyään niin hyviä, vastasi arkkitehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee mdf-paneelia kattoon, joten sitä ei tarvitse käsitellä, joten sen puolesta seinien maalaus valmiiksi oli nyt ihan kohdallaan, ei tarvitse varoa sitten telan kanssa kattoa. :)

      Ja ulko-ovi on U-arvoiltaan kyllä niin hyvä, että ei tuulikaappia tarvita kuin elukoiden karkaamisen estämiseen! :D

      Poista
  2. Heips, ensimmäistä kertaa löysin blogiisi, ja tartuin tuulikaappiasiaan :)

    Itse mietin myös tuulikaappia - sekä eläinten että siitä juontavan "miten rajaan hiekan kulkeutumisen"-ongelman vuoksi. Pienet tuulikaappikopperot ovat mielestäni ahdistavia, eivätkä oikein sovi moderneihin taloihin. Miehen siskolla on huikean hieno, jättisuuri tuulikaappi, jota jonkin aikaa pyöriteltiin meillekin. Päädyimme kuitenkin kaapittomaan "edustuseteiseen", osin myös siksi että sisääntuloa suojaa iso, melko umpinainen katos. Oveksi meille valittiin hieman paksumpi thermo-ovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mukavaa kun löysit ja erityisen mukavaa kun tartuit heti härkää sarvista ja uskaltauduit kommentoimaan! :)

      Meillä ei ole lapsia joten heidän tuoma hiekka ei ole tällä hetkellä intresseissä, mutta se on kyllä ihan validi pointti että joskus sitäkin joutuu miettimään. Laitettiin sitten eteiseen sekä kodinhoitohuoneeseen kura-altaat jonne voi sitä hiekkaa sitten suihkutella tassuista ja saappaista ja lattialtakin. Ja koiran voi onneksi kouluttaa siten, että se ei säntäile ovesta ulos aina kun oven avaa! :D

      Meidänkin ulko-ovi on U-arvoltaan hyvä, joten kylmää en pelkää. Ja koska meidän ratkaisussa varsinaiset asuintilat sijaitsevat yläkerrassa, ei fysiikan lakien mukaan sen kylmän edes pitäisi sinne joutua. :)

      Täytyy tulla vastavierailulle teidänkin blogiin!

      Poista