sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Purus Design Neliö Laatta

*yhteistyöpostaus

Nyt kun raksalla ei ole tapahtunut muuta kuin lattioiden hiominen, on hyvä hetki kertoa hieman meidän lattiakaivojen kansista, vaikkeivat laatoitukset ole vieläkään päässeet käyntiin.

Allekirjoittanutta harmitti aikanaan, kun Unidrain- ja muut vastaavat seinän viereen asennettavat lattiakaivot torpattiin ja harmitti myös se, kun budjettisyistä piti luopua hartsilattioistakin. Ajattelin, että pitää sitten panostaa edes lattiakaivojen kansiin. Syksyllä törmäsimme Habitare-messuilla erittäin mielenkiintoiseen vaihtoehtoon, Purus Design Neliö Laattaan.  Kyseessä on lattiakaivon kansi, jonka voi laatoittaa, jolloin se sulautuu osaksi lattiapintaa. Syksyllä markkinoilla oli vain muovinen versio, mutta nyt on saatavilla myös rosterinen versio, joka on kyllä todella tyylikäs!


Tältä se näyttää! Laatoitettavan kannen
alle tulee sihti joka tulee sitten itse liitäntäosaa vasten.
Kuva: Purus

Vesi valuu reunoilta kaivoon. Raot ovat n. 6mm leveitä.
Kuva: Purus

Helpottaa myös lattioiden laatoitusta hieman kun kannenkin "yli"
pääsee jatkamaan.
Kuva: Purus

Kaivo häviää lattiapintaan ja sopii hyvin myös isojen laattojen kanssa.
Kuva: Purus

Odotan kyllä innolla nyt tuota kaivoa, meille tulee neljä näitä yhteensä. Kaksi yläkerran pesuhuoneeseen, yksi yläkerran vessaan ja yksi alakerran kylpyhuoneeseen. Saunan lattiakaivoon laitetaan perinteinen versio kun puusaunasta kuitenkin tulee kaikkea roskaa niin paljon, ei mene sitten tukkoon jos (kun) on laiskat siivoojat. Tuo on myös jalan alla varmasti miellyttävä kun ei tarvitse astua kylmän metallin päälle suihkutellessa. Kansi kestää 300kg painon, joten ei tarvitse seisomistakaan arastella!

Maria

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva! Mua oikein harmitti, kun huomasin että meille oli työmaalle tulleet jo kaivonkannet, enkä ollut niihin saanut sanoa mitään. Kaipa ne saisi vielä vaihdettuakin, kun jaksaisi selvitellä... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitat myyntiin ne jo tulleet ja ostat nuo tilalle! ;) On kyllä kiva, olin niin iloinen kun löydettiin tuo ja ei tarvitse tässä asiassa mennä perinteiseen tyyliin! :) Tuohon pitäisi käydä melkein kaikki kaivot, toki sopivuus kannattaa varmistaa jos päätätkin vaihtaa! :)

      Poista
  2. Vau! Empä ole tuollaiseen aikaisemmin törmännyt. Meillä on jo kaivonkannet valmiina, mutta ehkäpä katsastan vielä tuonkin vaihtoehdon. =) Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole kyllä tullut itsellekään aiemmin vastaan ennen messuja, todella miellyttävä yllätys! :) Kannattaa toki katsastaa, ei jää sitten harmittamaan!

      Poista
  3. Ompas hieno! Tuommoinen meidänkin on saatava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tästä löydöstä saattaa olla iloa muillekin! :)

      Poista
  4. Onpas kätevä, onkohan kuinka kallis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloon.comin hinnat pyörivät näköjään n. 40 euron tienoilla, että sen verran tai hieman alle varmaan saa omasta rautakaupasta. :)

      Poista