Kun aloitimme maaliskuussa keittiön kasaamisen, oli tilauksesta kulunut jo vuosi. Kaappien kasaus sujui ihan hyvin, Epoqin kasausohjeet olivat pääasiassa ihan pätevät ja selkeät, mutta kuivauskaapin ritilän asentaminen aiheutti hieman päänvaivaa. Tähän saimme kuitenkin hyvät ohjeet asiakaspalvelusta ja sielläkin myönnettiin ohjeen olevan hieman erikoinen. Vaan olisivatpa ongelmat jääneet vain yhteen ritilään! Keittiön kasauksen edetessä tulin malttamattomaksi ja pyysin Jonia asentamaan muutaman oven paikalleen, että näkisin miltä keittiö tulisi näyttämään. Jostain kohtalon oikusta johtuen valitsimme kulmasta kaksi kaappia, ja siitä se vyöry sitten alkoikin.
Kas näin. |
Korvaavat tuotteet tilattiin ja saimme tilausvahvistuksen jossa kerrottiin toimituspäivän olevan 13.5., eli 1,5kk päässä. Tästä kimmastuneena otin jälleen yhteyttä Giganttiin jossa kerrottiin että tämä nyt vaan on niin eikä asialle voi tehdä mitään. Tunnekuohuissani mainitsin, että täytyy kysäistä kuluttajavirastosta heidän kantaansa tällaisiin asioihin jolloin sain vastaukseksi että siinä tapauksessa tehty tilaus perutaan ja asia jää seisomaan vielä pidemmäksi aikaa. Uhkailu on kyllä hieno tapa hoitaa reklamointitilannetta... Joni sai sitten hieman rauhallisempana ihmisenä ottaa yhteyttä ja hoitaa asiaa eteenpäin, kovasti Gigantin suunnalta pahoiteltiin taas vaan eipä se tuntunut kovin lohduttavalta, koska samalla Gigantin edustaja muisti kertoa miten iso summa on heille kyseessä (n. 700 euroa) ja miten he ovat nyt tehneet uhrauksen ja joutuvat todennäköisesti odottamaan omia rahojaan vielä pitkään. Saisivat olla kyllä enemmän tyytyväisiä kun huomasimme ongelman jo ennen esimerkiksi tasojen asentamista, koska ohjeiden mukaan ovet asennetaan vasta tasojen jälkeen. Jäimme siis odottamaan korvaavia osia ja jatkoimme muiden hommien parissa. Luvattua asennusapua ei myöskään herunut. Kaikenkaikkiaan tähän asti aikaa oli kulunut reilu viikko.
Jatkoimme keittiön asentamista ja kun pääsimme asentamaan vetimiä, huomasimme, että vetimien vaatimat reiät osuisivat kaappien ovissa suoraan saranaan, jos vetimet asennettaisiin samalla etäisyydelle reunasta kuin laatikostojen vetimet. Kaikki vetimet on tilattu niin leveänä kuin mahdollista, joten jos tällainen mahdollisuus on myydä, olettaisin, että asia hoituu ilman suuria säätöjä. Onneksi saranan ja alareunan väliin jäi kuitenkin juuri sen verran tilaa, että vetimen sai kiinni, ettei tarvinnut porata kaikkiin saranoihin reikää ruuvia varten. Kun vetimet alkoivat olla paikoillaan, saimme huomata, että vetimet aiheuttavat ongelmia myös yläkaapeissa, eli ovet eivät aukea ihan täysin ja kolhivat naapurikaapin vedintä ja pintaa. Kaikenlisäksi apteekkarinkaapin ylempi ovi ei aukea juuri yhtään kun jääkaappi on paikoillaan. Päätimme, että otamme asian puheeksi Gigantin kanssa kunhan loput tavaroista saapuvat ja saamme nähdä onko niissä jotain huomauttamista.
Tadaa. |
Yksityiskohta jonka saa selville vasta käyttöohjeesta. |
Muita pienempiä harmituksia ovat vetimien sekä ovien maalauksen heikohko laatu, kyseiset vetimet ja ovet/etulevyt ovat kalleimpia mitä Gigantin Epoq-keittiö myy, joten odotin hieman parempaa laatua. Harmaat ovet ovat todella herkkiä naarmuuntumaan ja vetimissä on epämääräisiä kolhuja sekä naarmuja ja osa on myös hieman vinoja. Tämä on todennäköisesti myös asia minkä suhteen joudumme vääntämään kättä, saas nähdä miten jaksaa.
Tässä siis tähän asti tapahtunutta, en ole kovin luottavainen keskiviikon toimituksen suhteen ja muutenkin koko keittiöostos alkaa jo kaduttamaan. Mielessäni olen myös jo hissuksiin pohdiskellut keittiöremonttia että saisin tapahtuneet asiat pois mielestä, mutta eihän sen ihan niin pitäisi mennä, että remonttia suunnitellaan jo ennenkuin koko keittiötä on käytetty. Jos joku lukijoista on pohtinut Epoq-keittiötä, tässä meidän kokemuksia. Mekanismit ovat kyllä ihan laadukkaita ja rungot ja laatikot ovat jämäköitä, joten sen suhteen ei ole ongelmia. Keittiömyyjän vaan täytyy olla hyvä työssään ja tietää kaikki tällaiset pienet asiat mitkä voivat aiheuttaa suurta harmia. Ja kovin suuri kiire ei kannata olla kun keittiötä tilaa.
Palaan asiaan kun olemme viisaampia.
Maria
Voi ei! Tosi harmi koko episodi sekä ettette ole täysin tyytyväisiä ovien ja vetimien laatuun. Ja aivan uskomattomalta kuulostaa Gigantin palvelu reklamaatioiden hoitoon!! Pyysimme myös tarjousta Epoqista, onneksi ei päädytty siihen!
VastaaPoistaJep, ehkä eniten harmittaa se miten tätä asiaa on hoidettu Gigantin suunnalta. Virheitähän sattuu ja tapahtuu, mutta tuntuu että joka kerta pitää hermostua että mitään alkaa tapahtumaan. Meidän alkuperäinen myyjähän ei ole enää sen yhden kerran ollut meihin yhteydessä, muuten se on ollut ihan muiden hoidettavana.
PoistaOnhan noita positiivisiakin kokemuksia ollut ihmisillä, meidän tapauksessa taitaa olla kyseessä onnettomien sattumusten sarja joka on alkanut epäpätevästä myyjästä.
No voihan..! Tuossa on ollut kyllä myyjällä heikko ammattitaito, nuohan on kaikki asioita jotka myyjän olisi pitänyt huomioida suunnittelussa. Meillä on venynyt myös, tosin vähän eri syistä. Ennen pääsiäistä aloitettu keittiöasennus seisoo vieläkin, kun odotellaan taas uusia tasoja kuljetuksessa kolhittujen tilalle... Eli aina voi tulla jotain, vaikka kuinka hyvin olisi suunniteltu :-/ Toivottavasti saatte keittiöstä lopulta sellaisen ettei jää harmittamaan!
VastaaPoistaVirheet tuntuvat olevan nimenomaan aloittelijan mokia. Noh, katsotaan miten asia selkiintyy vai ryhdytäänkö säästämään rahaa uuteen keittiöön.
PoistaGigantin asiakaspalvelu taitaa muutenkin olla aika kuuluisaa....
VastaaPoistaTämä on kyllä ensimmäinen kerta kun on näin nihkeetä palvelua tullut sieltä suunnasta, ilmeisesti käynyt hyvä tuuri. :)
PoistaNo Jösses!! Ei muuten harmita enää yhtään, että viime syksynä laiskuuden puuskassa jätin hakematta Gigantista kilpailevan tarjouksen Ikean rinnalle. Ikean asiakaspalvelu on ollut 10++:n arvoinen.
VastaaPoistaTsemppiä, toivotaan että asiat järjestyvät vielä parhain päin ja uusi keittiö on sitä mitä pitääkin: ihana ja uusi ilman remonttihuolia.
Olisi itsekin varmaan pitänyt ottaa se Ikea-keittiö, me kun taas ei laiskuuttamme jaksettu lähteä käymään Vantaalla ja keittiöostoksen aikaan pyörinyt -20% -tarjous houkutteli lisää tarttumaan täkyyn. Toivottavasti ei harmita enää pian tuo säästö!
PoistaVoi apua! Hermoja teille ja uskoa, että kaikki selviää ja pääsette pian kokkailemaan uudessa ihanassa keittiössä.
VastaaPoistaKiitos, toivotaan! :)
PoistaNo voi ei! Toivottavasti korvaavat osat tulevat nyt keskiviikkona ja tällä kertaa menee oikein. Onpa todella harmillista, onneksi testasitte ovia jo noin aikaisessa vaiheessa.
VastaaPoistaNiinpä, onneksi testattiin! Tässä olenkin miettinyt sitä vaihtoehtoa, että jos meille olisi tullut esimerkiksi mittatilatut tasot, nehän olisi menneet myös vaihtoon... Pääsivät helpolla ja viitsivät vielä mainita miten heillä on mennyt nyt rahaa tähän. No niin on kuulkaas meilläkin ja vielä enemmän!
PoistaOmpa harmillista toimintaa Gigantilta! Toivottavasti saatte asiat kuntoon ja pystytte nauttimaan uudesta keittiöstänne ilman remontin suunnittelua :) Me myös kävimme katsomassa Gigantissa keittiötä, mutta päädyimme siihen, etttei kysytä heiltä ollenkaan edes tarjousta. Itse kiinnitin siellä huomiota juuri mainitsemiisi vetimien ja ovien maalauksien heikkoon laatuun sekä vinouteen.
VastaaPoistaVähän kyllä joo, sehän tässä eniten harmittaakin. Onhan meillä ollut jotain ongelmia talopaketinkin kanssa, mutta niistä ei ole jäänyt harmitusta kun kaikki on hoidettu aina heti tai ainakin ryhdytty selvittämään asiaa heti. Me kun oltiin oostamassa keittiötä, ovet olivat ihan siistejä kun olivat verrattain uusia siellä, ei tullut ede smieleen että tämä voisi olla ongelma... Oviahan ei ole suojatu mitenkään muoveilla tms asennusta varten, paketeissa ovat kyllä hyvin mutta kun avaat paketin, suojausta ei enää ole.
PoistaHitsit, mitä epäonnea keittiön kanssa! Toivottavasti asiat selviää pian ja saatte keittiön käyttövalmiuteen.
VastaaPoistaToivotaan. :)
PoistaIhan kamalaa! Sympatiani sinne teille. Tuo reklamaatiorumba on jotain todella hermoja kiristävää ja vielä jos sitä ei osata keittiötoimittajan osalta asiallisesti ottaa vastaan tai hoitaa kuntoon. Toivon kovasti että Gigantti ymmärtää asiakaspalvelun merkityksen, sillä reklamaatioiden hoito on ihan yhtä tärkeää kuin se keittiön myyntikin. Tsemppiä ja voimia!
VastaaPoistaKiitos sympatiasta. Reklamaatioiden hoitohan on ehkä tärkeintä myynnissä, helppoahan se on myydä tavaraa, mutta todellinen asiakaspalvelu tapahtuu sitten jos jotain menee pieleen. Juuri nyt ei ole kovin hyvää ollut tämä, mutta katsotaan. :)
Poista