tiistai 27. lokakuuta 2015

Täällä ollaan!

Anteeksiantamattomasta hiljaisuudesta huolimatta täällä siis ollaan. Hommat etenee pikkuhiljaa ja kaikenlaista onkin tapahtunut, kaikesta ei vain vielä viitsi kertoa.

Vaikka mennään vasta lokakuun loppua, voisin käydä hieman tätä vuotta läpi. Alkuvuodesta meille tuli pieni haaste eteen kun Joni sai entiseltä työpaikaltaan yt-neuvotteluiden päätyttyä irtisanomisilmoituksen. Tälläinen tilannehan on varmaan kolmanneksi pahin skenaario rakentajan elämässä ja se nyt sattui osumaan omalle kohdalle. Onneksi tämän suhteen asiat ratkesivat parhain päin ja Joni työllistyi uudestaan miltei heti irtisanomisajan päättymisen jälkeen. Sehän tietenkin tarkoitti samalla myös sitä, että kesällä ei lomailla, joten kaikki ne työt mitä piti saada tehtyä kesäloman aikana saivat jäädä odottamaan ensi kesää. Hommat raksalla piti kuitenkin laittaa tärkeysjärjestykseen ja kaikki energia keskitettiin siihen, että saataisiin muuttotarkastus hoidettua.

Ihmisiä kun tässä ollaan, uusi työ ja yli 2 vuotta yhtäjaksoista rakentamista (ja siihen päälle vajaa vuosi suunnittelua) painaa, joten hommat ovat hidastuneet, siksi ei tännekään ole tullut kirjoiteltua. Oma työni on ilta- ja viikonloppupainotteista joten en ole myöskään niin usein Jonin apuna.

On tässä välissä hyvääkin tapahtunut, elokuussa kipaisimme maistraatissa ja virallistimme meidän suhteemme, eli menimme naimisiin! Häät olivat pienet lähipiirin häät ravintolassa, mutta oli mukavaa. Juhlitaan sitten vuoden päästä isommin uudessa kodissa!

Ja koska tämä on edelleen ensisijaisesti raksablogi, vilautan teille hiemanu ulkona tapahtunutta, pitkästä aikaa!

Talonnumero on saatu paikoilleen. Valaistu kyltti on Ensto AVR52.11L.
Tämä kuuluisi oikeasti asentaa vaakaan, mutta halusin hieman isomman
ja pystymallin niin tilasin vain hieman isommat numerot ja ta-daa!

Patolevyt on nyt kiinnitetty kunnolla koko talon sekä tukimuurien ympärille.

Kulmalistat on asennettu myös paikoilleen ulkona.

Terassin hienot kaiteet ja portaat! Toivottavasti ensi kesänä
saadaan ihan oikeat versiot!

Voisin taas hieman rivakoittaa tätä kirjoitustahtia ja ensi kerralla ajattelin hieman vilauttaa meidän pihasuunnitelmaa (ihan itte tehtyä!).

Maria