maanantai 9. marraskuuta 2015

Neuvoja kaipaillaan!

Olen käyttänyt tätä foorumia aivan liian vähän mielipiteiden kyselyyn, joten yritetäänpäs hieman korjata asiaa. Meillä on nyt käynnistynyt yläkerran pesuhuoneen ja saunan laatoitukset ja siellä on yksi yksityiskohta johon en oikein keksi ratkaisua itse. Tai siis painin kolmen vaihtoehdon välillä. Toivottavasti osaan selittää asian ymmärrettävästi, on minulla kuviakin apuna.

Meille tulee puukiuas ja sille pitää olla hieman enemmän suojauksia kuin sähkökiukaalle, joten siitä syystä saunan puolelle piti rakentaa pieni palomuurin poikanen. Pesuhuoneen pitkä seinä laatoitetaan saunan puolelle muuriin asti ja nyt mietin, että miten pitkälle. Alunperin suunnittelin, että katkaistaan se laatoitus vaan siihen muuriin ja muuri sitten pinnoitetaan kokonaan jollain mustaksi (tällä hetkellä vain tasoitettu märkätilatasoitteella). Nyt kun laatoitus on aloitettu, se näyttää ehkä hieman kömpelöltä. Toki ilme muuttuu kunhan saamme lopullisen värin myös muuriin, mutta silti jokin siinä häiritsee. Alla hieman kuvia, mietinnän kohde on siis tuo palkki johon laatat tällä hetkellä loppuvat.

Näkymä ovelta.
Itse palkki vähän lähempää.
Näkymä saunan ovelta. (Pahoittelut vastavalosta.)
Näkymät (tulevilta) lauteilta.
Tuossa siis kuvitus nykytilanteesta. Pitäisikö laatoitusta jatkaa vielä

a) vain pesuhuoneen puoleiselle reunalle
b) pesuhuoneen puoleiselle reunalle ja etuosaan
c) vai jättää tuollaiseksi kuin se nyt on?

Ai että miten muuten tykkään noista harmaista laatoista! En malta odottaa, että tila valmistuu kokonaan.

Otetaan muuten vastaan vinkkejä myös siitä miten saisimme tuon muurin mustaksi/tosi tummanharmaaksi, tällä hetkellä paras ehdotus on antiikkilaastin tai hiertopinnoitteen sävytys saumalaastilla (koska jostain syystä markkinoilta ei löydy valmiiksi mustaa pinnoitetta?! Valmistajille tästä koppi!) mustaksi, sekoitussuhteet ovat vain hieman hakusessa kun ei tätä ilmeisesti kovin usein tehdä. Tiileriltä saisi tilattua erikoisvärinä mustan hiertopinnoitteen, me tarvitsemme sitä tosin pari säkillistä ja yksi säkki maksaa 39e ja rahdit ovat 20e/säkki tai 50e/kaksi säkkiä (jos päädymme Tiileriin, teemme kyllä kaksi erillistä tilausta).

Lupasin viimeksi vilauttaa pihasuunnitelmaa, mutta en ole saanut vielä sen skannaamista aikaiseksi koska en ole muistanut ottaa sitä mukaan töihin, mutta kyllä se sieltä vielä tulee, ehkä jo ennen ensi kesää.

Maria