sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Saunaosaston tilanne

Olen viimeksi blogissa kertonut saunaosastosta toukokuussa, vaikka se on ollut viime kuukausien ajan eniten kaivattu asia ja koko ajan päällä oleva työmaa. Instagramin puolella olen vilautellut vähän kuvia saunan suhteen, mutta olisi kyllä paikallaan ihan kunnon tilannekatsaus!

Status on siis edelleen "työstämisen alla", mutta yksi pala kerrallaan se loksahtelee kohti valmista ja löylyt alkavat olla pian jo saavutettavissa. Sitä ennen pitää tosin vielä vedeneristää lattia, laatoittaa se, rakentaa lauteet ja tehdä vielä viimeistelyt. Mutta ihan kohta siis! Saunaosasto on sisustusratkaisuiltaan ehkä allekirjoittaneelle kaikkein mieluisin, se on tila missä olen uskaltanut valita niitä juttuja, mitä olen OIKEASTI halunnut. Ainut kompromissi on lattia, johon olen ihan alunperin halunnut jotain muuta kuin laattaa, mutta ei valitsemamme laatta huonokaan ole. Sitä on jo kodinhoitohuoneen lattiassa ja se jatkuu samana myös pesuhuoneeseen ja saunaan, joten sitä olen saanut katsella jo vuoden päivät tyytyväisenä.

Pesuhuoneen ja osittain myös saunan seinille tuli isohkoa betonia jäljittelevää laattaa, suihkujen taakse ja shampoohyllyjen takaosaan tuli valkoista mosaiikkia. Kaikki seinälaatat saumattiin vaaleanharmaalla saumauslaastilla. Katto on paneloitu vähäoksaisella kuusipaneelilla. Saunan seinät tehtiin myös kuusipaneelista, joka käsiteltiin mustaksi Liberonin Sauna -sävytteellä. Pidän sävyn satiinisen himmeästä kiillosta. Eli 5/5, kuten internetissä on nykyään tapana arvostella. Kiuassyvennys pinnoitettiin loppujen lopuksi antiikkilaastilla, joka sävytettiin mustaksi rautaoksidilla. Tämä olisi kannattanut tehdä vasta saumaamisen ja paneloinnin jälkeen, koska nyt me saadaan vielä korjailla pintaa hieman uudestaan (lue: vetää koko pinta kerran läpi, koska väristä ei kuitenkaan tule samaa kuin ensimmäisellä kerralla). Lauteista tulee L-muotoiset ja Joni tekee ne itse. Materiaaliksi valikoitui kuusi. Sauna ja pesuhuone rajautuvat toisistaan kirkkaalla L-muotoisella lasiseinällä ja -ovella. Juhannusviikolla lasiliike kävi asentamassa jo kiinteät osat, ovi laitetaan paikalleen kunhan saamme suurimmat sotkemiset pois, ettei vain kävisi mitään... Lasimme asennettiin liimaamalla ilman mitään kiinnikkeitä, joten ilme on todella eleetön. Ovikin on karmiton, joten yleisilme pysyy kevyenä.

Löylyhuone ovelta.
Kiuassyvennys (ja romua).
Löylyistä pesuhuoneeseen. Mosaiikin saumoissa
ei ole värivirheitä, ne ovat vain märät.
Shampoohyllyt. Ei ole edes käytössä vielä,
mutta työnsä arvoiset!
Ovi puuttuu.
Lasitusta juuri liimattuna, siksi tuet.
Seinien sävytteestä voin sanoa, että se oli kyllä hyvää tavaraa. Sävystä tuli oikeasti musta jo yhdellä käsittelykerralla. Hieman vetistä se oli, joten jos vaan mahdollista niin käsittely kannattaa tehdä ennenkuin paneelit menevät seiniin. Itse tein käsittelyn lakkapensselillä, mutta ehkä jokin vaahtomuovisivellin voisi toimia jos käsittelee vanhoja pintoja. Tässä arviossa ei ole sitten mitään kytköksiä Liberonin suuntaan. Me törmäsimme tuotteeseen viime syksynä Habitare-messuilla ja ihastuin siihen välittömästi. Netistä ei kuitenkaan ole löytynyt käyttökokemuksia, joten tässä nyt toivottavasti yksi jollekin joka sitä kaipaa!

Maria

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Takapihan hommia

Viimeksi esittelin teille pihasuunnitelman ja nyt sen toteutuskin on taas hieman edennyt!

Ennen juhannusta rakennettiin suurin osa poluista kivituhkasta, viimeisteltiin metsän rajaan tuleva pengerrys, korjailtiin muureja ja leviteltiin sepeliä terassien alle. Juhannus käytettiin kivien kaivamiseen maasta ennen mullan levitystä ja heti juhannuksen jälkeen päästiinkin mullanlevityshommiin ja eilen kylvettiin nurmikko sekä asennettiin pari valaisinta takapihalle. Tai siis niiden tolpat ja johdot, valojahan niihin ei tule varmaan ennenkuin saadaan puuliiteri rakennettua ja se taitaa jäädä vasta kesälle 2017. Toistaiseksi liiterin paikalla polttopuiden säilytystilan virkaa toimittaa lavoista rakennettu häkki.

Nurmea kylväessä oli kyllä jatkuvasti sellainen "mulla ei ole aavistustakaan mitä olen tekemässä" -fiilis, joten toivotaan että se sieltä kasvaa! Sama tunnehan on tosin ollut päällä koko rakentamisen ajan ja ilmeisesti tuurilla ollaan onnistuttu saamaan käyttökelpoisia tuloksia aikaan. Meillä meni nurmen kylvöön muuten yllättävän kauan aikaa. Kuuman päivän vuoksi aloitimme hommat vasta kuuden jälkeen illalla ja ajateltiin, että tehdään tämä nopeasti nyt ja lähdetään sitten vaikka terassille... No, kevyet kuusi tuntia myöhemmin raahauduin kastelun jälkeen sisälle aivan rättiväsyneenä, likaisena ja märkänä, ei siinä kyllä terassit enää olleet mielessä. Muuten homma olisi varmaan hoitunut hieman rivakammin, mutta multa oli ehtinyt kuivua kovaksi pinnaksi ja sen aukikaapiminen oli hidasta ja raskasta hommaa. Ja pakkohan se oli tehdä, että saatiin mullan sekaan kalkkia ja ne siemenet. No, nyt on tehty. Meidän siemensekoituksessamme on niittynurmikkaa, puisto- ja punanataa sekä raiheinää ja lisäsin sekaan myös sitä valkoapilaa. Tuo takapihahan on suhteellisen paahteinen, joten valitsin sellaisen seoksen jonka pitäisi kestää hieman paremmin kuivuutta ettei tarvitse vettä holvata litroittain nurmikon vuoksi.


Yksi kolmesta kivikasasta.
Mullat levitelty.
Kivituhkapolkua.
Kaapelit maassa.
Tolpat paikoillaan!
Kasteluhommia!
Viime hetken lisäyksenä pyöriteltiin kivi
tontin nurkkaan.
Bonuksena kaupunki on aloittanut
asfaltointityöt!
Valaisimiksi valitsin antiikkipronssiset Käpy-valaisimet. Ne herättävät varmaan monessa erilaisia tuntemuksia, mutta minun mielestäni ne sopivat metsänreunaan kuin nenä päähän!
Kuva: Hobby Hall

Seuraavaksi pitäisi viimeistellä etupihan kulkuväylät ja sen jälkeen pihat kaipaavatkin enää terasseja ja viimeisiä istutuksia. Ihana tunne! Iloa tuo myös se, että tontin reunaan jätetty metsänpohja on ihan sinisenään mustikoita. Ehkä sen verran viitsin kerätä, että käyn sieltä hakemassa niitä siltä muutaman neliön alueelta mitä metsää jäi.


Maria